YAXAN-palvelun suunnittelu ja rakentaminen aloitettiin vuonna 2022. Sen perimmäisenä tarkoituksena on vähentää aivomädän leviämistä maailmassa, lisätä ihmisten hyvinvointia sekä vähentää polarisaatiota. YAXAN on kokonaisvaltainen "care for health" -palvelualusta, joka kulkee taskussasi valmentajana ja työnohjaajana.
Miksi puhumme "care for health" -palvelusta emmekä "health care" -palvelusta? Uskomme sanojen luomilla mielikuvilla olevan iso vaikutus ajatteluumme ja toimintaamme. Health care astuu kuvaan yleensä vasta kun on sairastuttu, kun taas care for health on ennakoivaa toimintaa sairauksien ehkäisemiseksi. Haluamme asemoitua siihen vaiheeseen, kun asiat ovat vielä kunnossa - sairauden hoitaminen on monin verroin kalliimpaa kuin terveydestä huolehtiminen.
Tulemme Suomesta, maailman onnellisimman kansan keskuudesta. Tarkemmin sanottuna Lahdesta, jossa luonto, liikkuminen ja urheilu ovat aina olleet iso osa arkea ja identiteettiämme. Taustatiimillämme on yli 200 vuoden kokemus tuloksellisesta ihmisten välisten suhteiden parissa toimimisesta. Olemme yksilöiden, tiimien ja esihenkilöiden kehittäjiä, terapeutteja, työnohjaajia sekä perhe- ja parisuhdetyön ammattilaisia.
Pohjamme on sosiaalialan maailmasta, ja olemme saaneet työskennellä niin pienen ihmisen asioiden kuin globaalien organisaatioiden haasteiden parissa. Matkan varrella olemme huomanneet, että humanismi ja tuloksellisuus eivät ole toisiaan poissulkevia. Tästä on syntynyt "hyvinvoivan tuloksellisuuden" käsite: pehmeillä asioilla voidaan tehdä kovia tuloksia.
YAXAN-nimi syntyi suomen kielen sanasta "jaksan". Logomme taustalla on japanilainen kintsugi-taidemuoto, jossa rikkoutunutta keramiikkaa korjataan kultaamalla sen särötyt kohdat. Tämä symboloi keskeneräisyyden ja epätäydellisyyden hyväksymistä sekä historian jättämien jälkien arvostamista. YAXAN edustaa maailmaa, joka hyväksyy ihmisten erilaisuuden, keskeneräisyyden ja vaillinaisuuden.
Logossa Y-kirjain ja sen jälkeinen piste kertovat päätöksestä: jaksan, voin hyvin, huolehdin itsestäni ja muista, kannan vastuuni - ja piste!
Mielenterveyden ongelmat aiheuttavat valtavia kustannuksia niin Suomessa kuin maailmallakin. Suomessa mielenterveyden kustannuksiksi on arvioitu noin 11 miljardia euroa vuodessa. Maailmanlaajuisesti menetetään vuosittain 12 miljardia työpäivää masennuksen ja ahdistuksen takia. Samanaikaisesti asiakkaamme ovat toivoneet alustaa, josta löytyisi tietomme ja työkalumme kustannustehokkaasti ja vaikuttavasti kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tueksi.
Meillä on yksi arvo: aito kohtaaminen. Tämä ilmenee kunnioittamisena, kysymisenä, kuuntelemisena, kannustamisena ja kiittämisenä. Nämä viisi K:ta ohjaavat kaikkea toimintaamme ja niiden kautta syntyy aito kohtaamisen kokemus myös digitaalisessa ympäristössä.
Visiomme on olla merkittävin hyvinvointia, kasvua ja kehitystä tukevien digitaalisten palveluiden tuottaja maailmassa. Missiomme kiteytyy lauseeseen: hyvinvointia tukevan elämän puolesta, elämänmakuista riemua raikkaasti.
Uskomme, että hyvinvointi ja tuloksellisuus kulkevat käsi kädessä. Hyvinvoiva ihminen ja työyhteisö saavuttavat parempia tuloksia. Tarjoamme digitaalisen palvelualustan, joka yhdistää tutkitun tiedon, käytännölliset työkalut ja tekoälyn yksilöiden, tiimien ja johtajien tueksi. YAXAN ei ole vain palvelu – se on liike kohti inhimillisempää, vastuullisempaa ja tuloksellisempaa maailmaa.
YAXAN on siellä missä tarvitaan. Palvelumme on helposti saavutettavissa 24/7, ja se tarjoaa tietoa, taitoa, toimintaa ja tuloksia 4T-mallimme mukaisesti. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mittarit auttavat ymmärtämään nykytilannetta, ja tekoälyvalmentajamme AICO antaa tukea ja ohjausta kellon ympäri. Vaikutamme isosti, mutta yksilön tasolla, ja uskomme että pehmeillä asioilla saadaan aikaan kovia tuloksia.
Meitä on kutsuttu pragmaattisiksi teoreetikoiksi. Uskomme tutkimukselliseen tietoon, mutta haluamme muuttaa teoriat käytännön toiminnaksi. Hyödynnämme integratiivisesti useita teoreettisia suuntauksia, kuten positiivista psykologiaa, ratkaisu- ja voimavarakeskeisyyttä, käyttäytymistieteitä ja itseohjautuvuusteoriaa.
Toimintaamme ohjaa 4T-malli, jossa tieto, taito, toiminta ja tuloksellisuus muodostavat kokonaisuuden. Tarjoamme relevanttia tutkittua tietoa, annamme käytännön työkaluja, haastamme tekemään konkreettisia suunnitelmia ja arvioimme saavutettuja hyötyjä.
Kaikessa tekemisessämme meitä ohjaa positiivinen ihmiskäsitys: uskomme ihmisen olevan halukas ja kyvykäs tekijä sekä vastuunkantaja. Hyvinvointi on pieniä päivittäisiä valintoja, joista me itse kannamme vastuun. Kukaan muu ei rakenna hyvinvointiamme puolestamme, mutta YAXAN on tukenasi matkalla kohti hyvinvoivaa tuloksellisuutta.
Mittaa, kehity, kukoista – YAXAN näyttää tietä!